Huolto ja puhdistus

Kun käyttäjä huoltaa imurin, se on purettava, puhdistettava ja huollettava ohjeenmukaisesti aiheuttamatta vaaraa huoltohenkilöille ja sivullisille. Ennen purkamista imuri kannattaa puhdistaa mahdollisten vaarojen välttämiseksi. Imurin purkaminen tulee tehdä tehokkaasti tuuletetussa tilassa. Käytä huollon aikana suojavaatetusta. Huollon jälkeen huoltopiste tulee puhdistaa.
Valmistajan tai koulutetun henkilön täytyy suorittaa vähintään kerran vuodessa pölytekninen tarkastus, jossa käydään läpi esim. suodattimen vauriot, imurin tiiviys ja ohjausjärjestelmän toimivuus.
Likaisessa ympäristössä käytettyjen luokan M imureiden ulkopinta ja kaikki koneosat tulee puhdistaa. Puhdista imurin ulkopinta imurilla tai liinalla tai pakkaa imuri tiiviiseen jätesäkkiin, ennen kuin tuot sen pois vaara-alueelta. Huolto- ja korjaustöiden yhteydessä tulee hävittää kaikki likaiset osat, joita ei voi puhdistaa kunnolla. Tällaiset osat tulee pakata tiiviisiin pusseihin ja hävittää kyseisen jätelaadun voimassaolevien hävitysmääräysten mukaan.

Puhdista säiliö (12) tavallisella, hankaamattomalla puhdistusaineella säännöllisin väliajoin ja anna sen kuivua kunnolla.

Imuteho riippuu suodattimen kunnosta. Siksi suodatin tulee puhdistaa säännöllisin väliajoin.

Vaihda vaurioitunut suodatin välittömästi.

  • Avaa salvat (13) ja ota imurin yläosa (15) pois.
  • Ota kiinni pääsuodattimen (32) päästä (älä lamelleista). Kierrä sitä vasteeseen saakka kiertosuuntaan ja poista se (katso kuva M).
  • Kuiva suodatin:
    Koputtele pääsuodatin (32) puhtaaksi sopivan jäteastian päällä. Älä vaurioita suodattimen lamelleja.
    Jotta imuvoima pysyy tehokkaana, puhdista pääsuodattimen lamellit pehmeällä harjalla.
    tai
    Märkä suodatin:
    Huuhtele pääsuodatin (32) juoksevalla vedellä ja anna sen kuivua perusteellisesti.
    tai
    Vaihda vaurioitunut pääsuodatin (32).
  • Aseta pääsuodatin (32) uimurikorin (34) päälle ja käännä sitä kiertosuunnassa vasteeseen asti  suodattimen pidikkeeseen (35) (katso kuva B).
  • Asenna imurin yläosa (15) takaisin ja sulje salvat (13).
    Varmista, että salvat lukkiutuvat kunnolla.

Käytä ainoastaan standardin EN 12529 mukaisia pyöriä (kiinnitystapin halkaisija 11 mm).

  • Tarkasta pyöräjarrujen toimivuus ennen imurin käyttöä.

Käytä jarruja, jos et halua liikuttaa imuria.

Voit lyhentää viallisen imuletkun (20) ja jatkaa sitten sen käyttöä.

  • Käytä käsineitä letkua korjatessasi. Loukkaantumisvaara.

Imuletkun korjaus imurin puolelta (katso kuvat OP):

  • Irrota lukitusrengas (49) letkumuhvista (47) painamalla lukitusnokat sisään ruuvitaltalla.
  • Vedä lukitusrengas (49) viallisen paikan taakse ➊.
  • Kierrä tiivistysmuhvi (48) irti ➋.
  • Katkaise imuletku (20) viallisen kohdan takaa (katso kuva P).
  • Kierrä tiivistysmuhvi (48) takaisin paikalleen ➌.
  • Työnnä imuletkun pää letkumuhviin (47) ➍.
  • Työnnä lukitusrengas (49) letkumuhvin (47) päälle, kunnes se napsahtaa kuuluvasti paikalleen ➎.

Imuletkun korjaus sähkötyökalun/suuttimen puolelta (katso kuva Q):

  • Kierrä tiivistysmuhvi (50) irti ➊.
  • Katkaise imuletku (20) viallisen kohdan takaa ➋.
  • Kierrä tiivistysmuhvi (50) takaisin paikalleen ➌.

Jos salvat (43) kalvopakkauksen pitimen (33) kiinnittämiseksi ovat vaurioituneet, kalvopakkauksen pidin voidaan ruuvata pysyvästi kiinni imurin yläosaan tavanomaisilla 11 mm pituisilla Phillips P4 -ruuveilla. Jos kalvopakkauksen pidin (33) on kosketuksissa jouseen (51), sähköstaattisen purkauksen johtavuus säilyy.